Kopioitu kirjasta ”Reformaation tunnustukset” toim. Risto Saarinen (Helsinki: Suomen Teologinen Kirjallisuusseura, 2009). Suosittelemme kirjan hankkimista.

WESTMINSTERIN USKONTUNNUSTUS

Luku 1: Raamattu

1. Vaikka luonnon valo sekä luomakunnan ja kaitselmuksen teot todistavat Jumalan hyvyydestä, viisaudesta ja voimasta, niin että ihmiset eivät voi itseään puolustaa, ne eivät ole riittäviä antamaan sitä tietoa Jumalasta ja hänen tahdostaan, mikä on tarpeen pelastukseen. Siksi Herra näki hyväksi monta kertaa ja monella eri tavalla ilmoittaa itsensä ja julistaa tahtonsa kirkolleen. Myöhemmin tämä kaikki saatettiin kokonaan kirjoitettuun muotoon totuuden paremmaksi säilyttämiseksi ja julistamiseksi sekä kirkon perustaksi ja lohdutukseksi lihan turmelusta, Saatanan ja maailman pahuutta vastaan. Tämä muodostaa Pyhän Raamatun, joka on mitä tarpeellisin, koska Jumalan aikaisemmat tavat ilmoittaa tahtonsa kansalleen eivät enää jatku.
2. Raamattuun tai kirjoitettuun Jumalan sanaan kuuluvat nyt kaikki Vanhan ja Uuden testamentin kirjat, jotka ovat nämä:

Vanha testamentti:

Ensimmäinen Mooseksen kirja

Toinen Mooseksen kirja

Kolmas Mooseksen kirja

Neljäs Mooseksen kirja

Viides Mooseksen kirja

Joosuan kirja

Tuomarien kirja

Ruutin kirja

Ensimmäinen Samuelin kirja

Toinen Samuelin kirja

Ensimmäinen kuninkaiden kirja

Toinen kuninkaiden kirja

Ensimmäinen aikakirja

Toinen aikakirja

Esran kirja

Nehemian kirja

Esterin kirja

Jobin kirja

Psalmien kirja

Sananlaskujen kirja

Saarnaajan kirja

Laulujen laulu

Jesajan kirja

Jeremian kirja

Valitusvirret

Hesekielin kirja

Danielin kirja

Hoosean kirja

Joelin kirja

Aamoksen kirja

Obadjan kirja

Joonan kirja

Miikan kirja

Nahumin kirja

Habakukin kirja

Sefanjan kirja

Haggain kirja

Sakarjan kirja

Malakian kirja

Uusi testamentti:

Evankeliumi Matteuksen mukaan

Evankeliumi Markuksen mukaan

Evankeliumi Luukkaan mukaan

Evankeliumi Johanneksen mukaan

Apostolien teot

Kirje roomalaisille

Ensimmäinen kirje korinttilaisille

Toinen kirje korinttilaisille

Kirje galatalaisille

Kirje efesolaisille

Kirje filippiläisille

Kirje kolossalaisille

Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille

Toinen kirje tessalonikalaisille

Ensimmäinen kirje Timoteukselle

Toinen kirje Timoteukselle

Kirje Titukselle

Kirje Filemonille

Kirje heprealaisille

Jaakobin kirje

Ensimmäinen Pietarin kirje

Toinen Pietarin kirje

Ensimmäinen Johanneksen kirje

Toinen Johanneksen kirje

Kolmas Johanneksen kirje

Juudaksen kirje

Johanneksen ilmestys

1. Ne kirjat, joita yleisesti kutsutaan apokryfikirjoiksi ja joilla ei ole jumalallisen inspiraation alkuperää, eivät kuulu   Raamatun kaanoniin. Siksi niillä ei ole arvovaltaa Jumalan kirkossa eikä niitä muutenkaan hyväksytä eikä käytetä muuten kuin inhimillisinä kirjoituksina.
2. Raamatun auktoriteetti, johon on uskottava ja jota on toteltava, ei riipu kenenkään ihmisen tai kirkon todistuksesta vaan se riippuu täysin Jumalasta (joka on itse totuus), sen kirjoittajasta. Siksi Raamatun arvovalta on vastaanotettava Jumalan sanana.
3. Kirkon todistus liikuttaa ja johdattaa meitä kohti Raamatun korkeaa ja suurta kunnioitusta. Taivaalliset asiat, opin vaikuttavuus, Raamatun kirjoitustyylin majesteetillisuus, kaikkien sen osien yksimielisyys, sen tarkoitus (joka on kaiken kunnian antaminen Jumalalle), ihmisen pelastuksen ainoan keinon täydellinen julkituominen sekä monet muut erinomaiset ja ainutlaatuiset asiat, ne kaikki todistavat Raamatun olevan Jumalan sanaa. Mutta meidän täysi vakuuttuneisuutemme ja luottamuksemme Raamatun erehtymättömästä totuudesta sekä jumalallisesta auktoriteetista toteutuu Pyhän Hengen sisäisenä työnä. Hengen työ todistaa sanan kautta ja sanassa meidän sydämessämme.
4. Jumalan koko neuvo, joka koskee kaikkia tarpeellisia asioita hänen kunniastaan, ihmisen pelastuksesta, uskosta ja elämästä, on joko ilmaistu Raamatussa tai voidaan johtaa Raamatusta hyvällä ja välttämättömällä päättelyllä. Siihen ei tule koskaan lisätä mitään Hengen uusia ilmestyksiä tai ihmisen perinteitä. Me tunnustamme kuitenkin, että Jumalan Hengen sisäinen valaisu on tarpeen sen pelastavan ymmärryksen saamiseksi, joka on ilmoitettu sanassa. Lisäksi on joitakin ihmisten ja yhdistyksien toimia koskevia jumalanpalveluksen ja kirkollisen toiminnan seikkoja, joista on säädettävä luonnollisen järjen ja kristillisen harkinnan valossa. Tällaisten säädösten on seurattava Jumalan sanan aina noudettavia yleisiä määräyksiä.
5. Kaikki asiat Raamatussa eivät ole itsessään yhtä selkeitä eivätkä yhtä selviä kaikille ihmisille. Kuitenkin ne asiat, jotka on välttämätöntä tietää, uskoa ja noudattaa pelastuksen vuoksi, on ilmaistu ja avattu niin selvästi Raamatun kohdissa, etteivät ainoastaan oppineet vaan myös oppimattomat voivat tavanomaisin keinoin saavuttaa riittävän ymmärryksen niiden suhteen.
6. Hepreankielinen Vanha testamentti (heprea oli vanhastaan Jumalan kansan äidinkieli) ja kreikankielinen Uusi testamentti (kreikka oli siihen aikaan kansojen keskuudessa parhaiten tunnettu kieli) ovat Jumalan välittömän inspiraation tulosta. Jumalan erityisen huolenpidon ja kaitselmuksen ansiosta nämä alkutekstit on pidetty puhtaina kautta aikojen. Siksi ne ovat aitoja tekstejä. Kirkon tuleekin kaikissa uskontoa koskevissa väittelyissä vedota lopulta vain näihin teksteihin. Koko Jumalan kansalla ei ole alkukielten tuntemusta, mutta heillä on kiinnostus Raamattuun ja heitä kehotetaan lukemaan ja tutkimaan näitä kirjoja Jumalan pelossa. Siksi nämä kirjat on käännettävä jokaisen kansan kielelle niin, että Jumalan sana asuisi runsaasti heissä, jotta he voisivat palvella oikein Jumalaa ja voisivat saada itselleen toivon Raamatun pitkämielisyydestä ja lohdutuksesta.
7. Raamatun tulkinnan erehtymätön normi on Raamattu itse. Siksi silloin, kun kysytään minkä tahansa raamatunkohdan todellista ja täyttä merkitystä (joita ei ole monia, vaan vain yksi), sitä tulee etsiä niiden muiden kohtien avulla, joissa asiasta puhutaan selkeämmin.
8. Ei ole muuta ylintä tuomaria kuin Raamatussa puhuva Pyhä Henki, jonka mukaan kaikki uskonnolliset kiistat ratkaistaan. Sen mukaan tutkitaan myös kirkolliskokousten päätökset, muinaisten kirjoittajien mielipiteet, ihmisten opit ja yksityiset henget. Tämän tuomarin päätökseen meidän tulee tyytyä.

Luku 2: Jumala ja Pyhä Kolminaisuus

1. On olemassa vain yksi elävä ja tosi Jumala, joka on ääretön olemukseltaan ja täydellisyydeltään, kaikkein puhtain Henki, näkymätön, ilman ruumista ja osia tai aistivaikutelmia, muuttumaton, suunnaton, iankaikkinen, käsittämätön, kaikkivaltias, mitä viisain, kaikkein pyhin, kaikkein vapain ja kaikkein absoluuttisin. Hän toimii kaikissa asioissa oman muuttumattoman ja oikeudenmukaisen tahtonsa mukaisesti. Hän toimii oman kunniansa puolesta niin, että hän on kaikkein rakastavin, armollinen, laupias, pitkämielinen, antelias hyvyydessä ja totuudessa sekä vääryyksiä, rikkomuksia ja syntejä anteeksiantava. Hän palkitsee niitä, jotka etsivät häntä uutterasti. Hän on samanaikaisesti kaikkein oikeudenmukaisin ja kaikkein kauhistuttavin tuomioissaan. Hän vihaa kaikkea syntiä eikä millään tavoin vapauta syyllistä.
2. Jumalalla on koko elämä, kunnia, hyvyys ja siunauksellisuus itsessään ja itsestään käsin. Hän on yksin itsensä kanssa kaikkeen riittävä eikä tarvitse mitään luomansa luontokappaletta eikä kunniaa luomiltaan. Sen sijaan hän tuo ilmi oman kunniansa heissä, heidän kauttaan, heille ja heidän ylleen. Hän on ainoaolemisen perusta josta, jonka kautta ja johon kaikki asiat liittyvät. Jumalalla on korkein hallinta kaiken yllä ja hän voi tehdä kaikella tai kaikelle mitä tahansa hän katsoo hyväksi. Hänen silmissään kaikki on avointa ja tulee ilmi. Hänen tietonsa on rajaton, erehtymätön ja itsenäinen suhteessa luotuihin niin, että mikää ei ole hänelle sattumanvaraista tai epävarmaa. Hän on kaikkein pyhin kaikissa neuvoissaan, kaikissa teoissaan ja kaikissa käskyissään. Hänelle enkelit ja ihmiset ja kaikki muut luodut ovat velvollisia osoittamaan kunnioitusta, palvelua ja kuuliaisuutta niin kuin hän katsoo hyväksi heiltä vaadittavan.
3. Jumaluuden ykseydessä on kolme persoonaa, jotka ovat yhtä olemusta, voimaa ja iankaikkisuutta: Isä Jumala, Poika Jumala ja Jumala Pyhä Henki. Isä ei ole syntynyt kenestäkään eikä ole kenestäkään lähtöisin, Poika on iankaikkisesti syntynyt Isästä, ja Pyhä Henki lähtee iankaikkisesti Isästä ja Pojasta.

Luku 3: Jumalan ikuinen säätämys

1. Jumala määräsi iankaikkisuudessa mitä viisaimman ja pyhimmän oman tahtonsa neuvosta vapaasti ja muuttumattomasti sen, mitä tulee tapahtumaan. Synnin alkuperä ei kuitenkaan ole Jumalassa eikä luotujen tahtoa pakoteta. Luoduilta ei ole myöskään otettu pois kontigenssin vapautta eikä toissijaisen syyn asemaa, vaan nämä on vahvistettu.
2. Vaikka Jumala tietää kaiken sen, mikä tapahtuu tai voi tapahtua kaikissa oletetuissa tilanteissa, ei hän ole säätänyt mitään tapahtumaan ennaltatietämisen perusteella eikä myöskään etukäteen tekemiensä tilanneolettamuksien perusteella.
3. Jumalan säätämyksestä ja hänen kunniansa ilmentämiseksi toiset ihmiset ja enkelit on ennalta määrätty ikuiseen elämään ja toiset etukäteen määrätty ikuiseen kuolemaan.
4. Kyseiset ennalta pelastetut ja tuomitut enkelit ja ihmiset on määritelty konkreettisesti ja muuttumattomasti. Heidän lukunsa on niin varma ja tarkka, että sitä ei voi lisätä eikä vähentää.
5. Ne ihmiset, jotka on ennalta määrätty elämään, Jumala on ennen maailman luomista ikuisen ja muuttumattoman tarkoituksensa mukaan sekä hyvän tahtonsa salaisen neuvon mukaan valinnut Kristuksessa iankaikkiseen kunniaan. Tämän valinnan hän on tehnyt puhtaasta vapaasta armostaan ja rakkaudestaan ilman ennaltanäkemäänsä uskoa, hyviä tekoja, kestävyyttä näiden suhteen tai mitä tahansa muuta luotua seikkaa. Nämä seikat eivät ole ehtoja valinnalle tai vaikuttaneet hänen valintaansa. Kaikki tämä on tapahtunut hänen kirkkaimman armonsa ylistykseksi.
6. Kun Jumala on osoittanut valitut kunniaan, hän on ikuisen ja kaikkein vapaimman tahtonsa nojalla ennaltamäärännyt myös armon välineet. Siksi Kristus lunastaa ne valitut, jotka ovat langenneet syntiin Aadamissa. Hänen Henkensä kutsuu heidät vaikuttavasti uskoon Kristuksessa. Henki tekee heissä työtään silloin kun katsoo hyväksi. Heidät vanhurskautetaan, otetaan lapsiksi, pyhitetään ja pidetään uskossa pelastukseen. Kristus lunastaa ainoastaan valitut, jotka on kutsuttu, vanhurskautettu, otettu lapseksi, pyhitetty ja pelastettu.
7. Muun ihmiskunnan Jumala katsoi hyväksi ohittaa. Tämä tapahtui hänen muuttumattoman tahtonsa neuvon mukaan, tahdon jolla hän luomakunnan yli ulottuvan suvereenin valtansa kunniaksi antaa tai pidättää laupeutensa niin kuin hyväksi näkee. Näin muu ihmiskunta säädettiin häpeän ja vihan alle syntiensä vuoksi, Jumalan kirkkaimman vanhurskauden ylistykseksi.
8. Tätä ennaltamäärämisen korkean salaisuuden oppia on tarkasteltava erityisellä varovaisuudella ja huolella. Kun ihmiset noudattavat sanassa ilmoitettua Jumalan tahtoa ja ovat sille kuuliaisia, niin he voivat olla varmoja vaikuttavasta kutsumuksestaan ja siksi vakuuttuneita iankaikkisesta valinnasta. Siten tämä oppi on ylistyksen, kunnioituksen ja Jumalan ihailun aihe. Se antaa aihetta nöyryyteen ja ahkeruuteen ja tarjoaa runsaan lohdutuksen kaikille, jotka ovat vilpittömästi kuuliaisia evankeliumille.

Luku 4: Luominen

1. Jumala Isä, Poika ja Pyhä Henki katsoi hyväksi iankaikkisen voimansa, viisautensa ja hyvyytensä kunnian ilmentymänä, että hän alussa loi tai teki tyhjästä maailman ja kaiken mikä siinä on, näkevän ja näkymättömän, kuuden päivän kuluessa. Ja kaikki se oli hyvää.
2. Kun Jumala oli luonut kaikki muut luontokappaleet, hän loi ihmisen, miehen ja naisen. Heille hän loi järjelliset ja kuolemattomat sielut, varusti heidät tiedolla, oikeudenmukaisuudella ja todellisella pyhyydellä oman kuvansa kaltaisiksi, koska Jumalan laki on kirjoitettu heidän sydämiinsä. Hän antoi heille myös voiman täyttää tämän lain. Siihen kuului mahdollisuus sääntöjen rikkomiseen, ja heille jätetttiin muuttuvaisen tahdon vapaus. Tämä heidän sydämiinsä kirjoitetun lain lisäksi he saivat käskyn olla syömättä hyvän ja pahan tiedon puusta. Kun he noudattivat tätä käskyä, he olivat onnellisia yhteydessä Jumalaan ja hallitsivat luontokappaleita.

Luku 5: Kaitselmus

1.   Jumala, joka on kaiken suuri luoja, pitää yllä, johtaa, järjestää ja hallitsee kaikkia luotuja, tekoja ja asioita suurimmasta vähäisimpään mitä viisaimman ja pyihmmän kaitselmuksensa kautta. Tämän hän tekee erehtymättömän ennaltatietämisen ja oman tahtonsa vapaan ja muuttumattoman neuvon mukaan, viisautensa, voimansa, oikeudenmukaisuutensa, hyvyytensä ja laupeutensa kunnian ylistykseksi.
2. Vaikka Jumalan ennaltatietämisen ja säädöksen mukaan (ensimmäisenä syynä) kaikki tapahtuu muuttumattomasti ja erehtymättömästi, hän kuitenkin määrää saman kaitselmuksen perusteella nämä asiat tapahtumaan välttämättömästi, vapaasti tai kontingentisti (toissijaisen syyn luonteen mukaan).
3. Jumala käyttää tavallisessa kaitselmuksessaan eri keinoja, mutta hän on silti vapaa toimimaan ilman niitä, niiden yläpuolella ja niitä vastaan niin kuin hän hyväksi näkee.
4. Jumalan kaikkivaltias voima, tutkimaton viisaus ja ääretön hyvyys ovat tulleet ilmi hänen kaitselmuksessaan, joka ulottuu ensimmäiseen syntiinlankeemukseen ja kaikkiin muihin enkelien ja ihmisten synteihin asti. Näitä tapahtumia ei ole vain sallittu, vaan niihin on liittynyt mitä viisain ja voimallisin rajan asettaminen ja säädetty hallinto, joka moninaisina taloudenhoitoina palvelee Jumalan pyhiä tarkoituksia. Tämä kaikki kuitenkin tapahtuu niin, että syntisyys kehkeytyy vain luodusta eikä Jumalasta, joka kaikkein pyhimpänä ja vanhurskaimpana ei ole eikä voi olla synnin syy taikka hyväksyjä.
5. Kaikkein viisain, oikeudenmukaisin ja armollisin Jumala antaa lapsilleen usein erilaisten houkutusten ja sydämen turmeltuneisuuden aikoja. Näin Jumala ojentaa ihmisiä aikaisemmista synneistä ja paljastaa heille heidän sydämensä turmeltuneisuuden ja petollisuuden, jotta he nöyrtyisivät. Näin Jumala nostaa heidät entistä lähemmäksi itseään, niin että ihmisten tuki on pysyvästi Jumalassa. Jumala tekee ihmiset tarkkaavaisiksi kaikkia tulevia synnin houkutuksia vastaan. Ihmisten tulee pyrkiä kohti vanhurskaita ja pyhiä päämääriä.
6. Niiltä pahoilta ja jumalattomilta ihmisiltä, jotka Jumala vanhurskaan tuomarina on tehnyt sokeiksi heidän aiempien syntiensä tähden ja joiden mielet hän on kovettanut, hän ei ainoastaan epää armoa (joka olisi voinut valaista heidän ymmärryksensä ja sydämensä), vaan hän myös joskus ottaa pois heiltä heille annetut lahjat. Jumala asettaa heidät alttiiksi tilanteille, joissa he turmeltuneina tekevät syntiä. Jumala jättää heidät himoihinsa, maailman viettelyksiin ja Saatanan vallan alle. Näin he kovettavat itsensä niillä samoilla keinoilla, joita Jumala käyttää muiden pehmentämiseksi.
7. Koska Jumalan kaitselmus ulottuu kaikkiin luotuihin, niin hän myös pitää erityisellä tavalla huolta kirkostaan ja järjestää kaikki asiat sen parhaaksi.

Luku 6: Ihmisen syntiinlankeemus, synti ja sen rangaistus

1. Meidän ensimmäiset vanhempamme, jotka Saatana viekoitteli ovelasti kiusaten, tekivät syntiä syömällä kielletyn hedelmän. Jumala näki hyväksi sallia heidän syntinsä viisaan ja pyhän tahtonsa mukaisesti. Hän oli niin säätänyt omaksi kunniakseen.
2. Tämän synnin kautta he luopuivat alkuvanhurskaudesta ja Jumalan yhteydestä ja tulivat kuolleiksi synnissä. Synti tärveli sielun ja ruumiin ja kaikki kyvyt ja osat.
3. Ensimmäiset vanhemmat ovat koko ihmiskunnan alku. Tämän synnin syyllisyys luettiin heidän syykseen, ja sama kuolema synnissä ja turmeltunut luonto kulkeutuu ihmissuvun jatkuessa heidän jälkeläisilleen sukupolvesta toiseen.
4. Kaikki tämänhetkiset rikkomukset seuraavat tästä alkuturmeluksesta, jonka myötä me olemme täysin haluttomia ja kykenemättömiä hyvään, olemme kaikkea hyvää vastaan ja taivumme kaikkeen pahaan.
5. Luonnon turmelus säilyy tämän elämän ajan niissä, jotka ovat uudestisyntyneet. Vaikka turmelus on Kristuksen kautta annettu anteeksi ja kuoletettu, niin itse turmelus ja siitä kumpuavat teot ovat todellisia ja oikeita syntejä.
6. Jokainen synti, perisynti tai tekosynti, on rikkomus Jumalan vanhurskasta lakia vastaan. Synti langettaa luontonsa mukaisesti syylliyyden syntiselle niin, että hän tulee Jumalan tuomion ja lain kirouksen alaisuuteen. Näin syntinen tulee kuoleman omaksi ja häntä hallitsee hengellinen, ajallinen ja ikuinen kurjuus.

Luku 7: Jumalan liitto ihmisen kanssa

1. Jumalan ja luodun välinen etäisyys on niin suuri, että vaikka järjelliset luodut ovat kuuliaisuudenvelassa Jumalalle heidän luojanaan, niin ne eivät voi koskaan autuaallisesti katsella Jumalaa palkintontaan. Jumala on kuitenkin itse vapaaehtoisesti laskeutunut ihmisten puoleen ja nähnyt hyväksi ilmaista tämän solmimalla liiton ihmisten kanssa.
2. Ensimmäinen liitto oli tekojen liitto, jossa Aadamille ja hänen jälkeläisilleen luvattiin elämä. Liiton ehtona oli täydellinen ja henkilökohtainen kuuliaisuus Jumalalle.
3. Ihminen teki syntiinlankeemuksessa itsensä kykenemättömäksi pitämään tämän liiton. Silti Herra katsoi hyväksi tehdä toisen liiton, jota yleisesti kutsutaan armon liitoksi. Siinä hän Jeesuksen Kristuksen kautta tarjosi syntisille elämän ja pelastuksen. Herra vaati ihmisiltä uskoa Jumalaan, niin että he pelastuisivat. Herra lupasi antaa kaikille elämään määrätyille Pyhän Henkensä, joka tekee ihmisistä halullisia ja uskomaan kykeneviä.
4. Tämä armon liitto on Raamatussa usein tuotu esiin testamentin nimellä. Nimellä viitataan testamenttaajan, Jeesuksen Kristukseen, kuolemaan sekä tämän kuoleman tuottamaan iankaikkiseen perintöön.
5. Armon liittoa toteutettiin eri tavoin lain aikana ja evankeliumin aikana. Lain aikaan sitä säätelivät lupaukset, profetiat, uhrit, ympärileikkaus, pääsiäislammas sekä muut tunnukset ja toimitukset, joita oli annettu juutalaisille. Kaikki nämä viittasivat tulevaan Kristukseen ja olivat omana aikanaan, Hengen työn kautta, riittäviä ja vaikuttavia opettamaan ja vahvistamaan valittuja uskossa luvattuun Messiaaseen. Valituilla olisi Messiaan kautta täysi anteeksianto synneistä ja ikuinen pelastus. Tätä kutsutaan Vanhaksi testamentiksi.
6. Evankeliumin aikana, kun Kristus, itse asioiden olemus, tuli julki, armon liiton säädökset ovat sanan julistamisen sekä kasteen ja ehtoollisen sakramenttien toimittaminen. Vaikka sakramentteja on vähemmän ja ne toimitetaan yksinkertaisesti, ilman ulkoista loistoa, niin niistä saadan täydellisempi todistus ja hengellinen vaikuttavuus kaikille kansoille, niin juutalaisille kuin pakanoillekin. Tätä kutsutaan Uudeksi testamentiksi. Siksi ei ole olemassa kahta armon liitoa, joilla olisi erilaiset olemukset, vaan yksi ja sama liitto erilaisten taloudenhoitojen muodossa.

Luku 8: Kristus välimiehenä

1. Jumala näki hyväksi iankaikkisen tarkoituksensa mukaan valita ja asettaa Herran Jeesuksen ainosyntyisen Poikansa, välittäjäksi Jumalan ja ihmisen välille. Kristus on profeetta, pappi ja kuningas, kirkkonsa pää ja pelastaja, kaiken perillinen ja maailman tuomari. Jumala antoi hänelle iankaikkisuudessa omaksi ne ihmiset, jotka hän aikanaan lunastaa, kutsuu luokseen, vanhurskauttaa, pyhittää ja kirkastaa kunniaan.
2. Jumalan Poika, Kolminaisuuden toinen persoona, tosi ja ikuinen Jumala, yhtä ja samaa olemusta Isän kanssa, otti ihmisen luonnon, kun aika oli täyttynyt. Hänessä oli kaikki ihmisolemuksen ominaisuudet yleisine heikkouksineen, kuitenkin ilman syntiä. Hän syntyi Pyhän Hengen voimasta Neitsyt Marian kohdussa ollen hänen olemustaan. Näin kaksi kokonaista, täydellistä ja erillistä luontoa, jumaluus ja ihmisyys, liittyivät erottamattomasti yhteen samassa persoonassa muuttumatta, jakamatta ja sekoittumatta. Tämä persoona on tosi Jumala ja tosi ihminen, yksi Kristus, ainoa välimies Jumalan ja ihmisen välillä.
3. Herra Jeesus, kun hänen ihmisluontonsa oli näin yhdistynyt jumaluuteen, pyhitettiin ja voideltiin Pyhällä Hengellä ilman määrämittaa. Hänessä on kaikki viisauden ja tiedon aarteet, ja Isä näki hyväksi, että kaikki täyteys asuu hänessä. Koska hän on pyhä, viaton, tahraton ja täynnä armoa ja totuutta, hän on täysin varustettu tomimaan välimiehenä ja takuumiehenä. Tätä tehtävää Kristus ei itse ottanut itselleen, vaan Isä asetti hänet siihen. Isä antoi kaiken voiman ja tuomiovallan hänen käsiinsä; Isä antoi myös käskyn toteuttaa tätä valtaa.
4. Herra Jeesus otti vapaaehtoisesti tämän tehtävän. Sitä varten hänet asetettiin lain alle. Jeesus täytti täydellisesti tehtävänsä, kesti ikävät kauheudet sielussaan ja tuskallisen kärsimyksen ruumiissaan. Hänet ristiinnaulittiin ja hän kuoli. Hänet haudattiin, ja hän joutui kuoleman vallan alle, mutta ilman katoavaisuutta. Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista samassa ruumiissa, missä oli kärsinyt. Siinä ruumiissa hän myös nousi taivaaseen, istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee puolestamme. Hän palaa tuomitsemaan ihmisiä ja enkeleitä maailman lopussa.
5. Omalla uhrillaan ja täydellisellä kuuliaisuudellaan herra Jeesus on täysin täyttänyt Isänsä vanhurskauden. Ikuisen Hengen kautta hän antoi itsensä kertakaikkisesti Jumalalle; näin hän hyvitti täysin Isänsä oikeudenmukaisuuden vaatimuksen. Hän ei ansainnut vain sovintoa, vaan mös taivaan valtakunnan ikuisen perinnön kaikille niille, jotka Isä oli antanut hänen omakseen.
6. Vaikka Kristus ei tehnyt lunastuksen tekoa ennen kuin oli tullut lihaksi, kuitenkin tuon teon voima, vaikuttavuus ja siunaukset tulivat kaikkina aikoina valittujen osaksi aina maailman alusta alkaen. Hänet ilmoittaneiden lupausten, tunnuskuvien ja uhrien kautta hän tuli julki ja osoitti olevansa se vaimon siemen, joka murskaisi käärmeen pään, uhrikaritsa maailman alusta. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
7. Välimiehenä Kristus toimii molempien luontojensa mukaan. Kmpikin luonto tekee sitä, mikä on sille ominaista. Kuitenkin persoonan ykseyden periaatteen mukaan se, mikä on yhdelle luonnolle ominaista, on Raamatussa joskus omistettu persoonalle, jota luonnehditaan toisen luonnon mukaisesti.

Luku 9: Vapaa tahto

1. Jumala on varustanut ihmisen tahdon sellaisella luonnolllisella vapaudella, jossa hyvään tai paahaan ei ole pakotettu tai siihen määrätty luonnon absoluuttisen välttämättömyyden vuoksi.
2. Viattomuuden tilassa ihmisellä oli vapaus ja valta tahtoa je tehdä sitä, mikä on hyvää ja mieluista Jumalalle, sekä myös muuttaa tahtonsa niin, että hän voisi langeta.
3. Ihminen on langettuaan synnin tilaan menettänyt kokonaan kaiken kyvyn mihinkään sellaiseen hengelliseen hyvään, mikä liittyy pelastukseen. Luonnollisena ihmisenä, joka on haluton tähän hyvään ja kuollut synnille, hän ei kykene omin voimin käännyttämään itseään tai valmistamaan itseään pelastukseen.
4. Kun Jumala käännyttää ihmisen ja saattaa hänet armon tilaan, hän vapauttaa ihmisen luonnollisesta synnin siteestä. Ainoastaan Jumalan armo mahdollistaaa ihmisen vapaan tahdon ja kyvyn tehdä hengellistä hyvää. Kuitenkin ihmisen järjen säilyessä tahraantuneena hän ei täysin tai pelkästään tahdot sitä, mikä on hyvää, vaan tahtoo myös sitä, mikä on pahaa.
5. Ihmisen tahto tehdään täydelliseksi ja muuttumattomasti vapaaksi vain hyvään lopulta kirkkauden tilassa.​

Luku 10: Vaikuttava kutsu

1. Kaikki ne ja vain ne, jotka Jumala on ennaltamäärännyt elämään, hän näkee hyväksi – määräämänään ja hyväksymänään aikana – vaikuttavasti kutsua sanallaan ja Hengellään pois siitä synnin ja kuoleman tilasta, missä he ovat lunonostaan. Jumala kutsuu heidät Jeesuksen Kristuksen armoon ja pelastukseen, valaisee heidän mielensä hengellisesti ja pelastavasti niin, että he ymmärtävät Jumalan asioita. Jumala ottaa heiltä pois kivisydämen ja antaa heille lihasydämen. Hän uudistaa heidän tahtonsa ja kaikkivaltiaalla voimallaan suuntaa heidät hyvään, vetäen vaikuttavasti heidät Jeesuksen Kristuksen luo. Silti kutsutut tulevat Jumalan luokse vapaaehtoisesti, koska Jumalan armo on tehnyt heidät siihen halullisiksi.
2. Tämä vaikuttava kutsu on yksin Jumalan vapaan ja erityisen armon kutsu, ei mikään ihmisen ennalta aavistama kutsu. Ihminen on täysin haluton, kunnes Pyhä Henki herättää hänet eloon ja uudistaa hänet. Silloin ihminen kykenee vastaamaan tähän kutsuun ja ottamaan sen tarjoaman ja sisältämän armon vastaan.
3. Kristus pelastaa ja uudestisynnyttää Henkensä kautta ne valitut lapset, jotka ovat kuolleet pieninä. Kristus tekee työtään milloin, missä ja miten hän itse näkee hyväksi. Niin tapahtuu myös kaikille muille valituille ihmisille, joita ei voida ulkonaisesti kutsua sananjulistuksen avulla.
4. Sellaiset, jotka eivät ole valittuja, eivät voi koskaan todellisesti tulla Kristuksen luo, vaikka heitä voidaan kutsua sananjulistuksen kautta ja he voivat kokea joitakin Hengen toimia. Siksi he eivät voi myöskään pelastua. Vielä vähemmän voivat ne ihmiset, jotka eivät tunnusta kristillistä uskoa, pelastua millään keinolla, vaikka he noudattaisivat ahkerasti elämässään luonnollisen järjen valoa ja tunnustamansa uskonnon lakia. On hyvin turmiollista ja tuomittavaa väittää ja ylläpitää käsitystä, että he voisivat tulla Kristuksen luo.​

Luku 11: Vanhurskauttaminen

1. Ne, jotka Jumala vaikuttavasti kutsuu, hän myös vapaasti vanhurskauttaa. Jumala ei täytä heitä vanhurskaudella vaan antaa anteeksi heidän syntinsä. Hän lukee ja hyväksyy heidät vanhurskaiksi, ei minkään heissä tapahtuneen teon vuoksi, vaan yksin Kristuksen tähden. Jumala ei lue heille vanhurskaudeksi heidän uskoaan, uskomisen aktia taikka mitään muuta evankelista kuuliaisuutta. Jumala lukee heidän hyväkseen ainoastaan Kristuksen kuuliaisuuden ja hyvitysteon. Kutsutut ottavat tämän vastaan, nojautuen uskossa Kristukseen ja hänen vanhurskauteensa. Tätä uskoa heillä ei ole itsensä kautta, vaan se on Jumalan lahja.
2. Usko, joka saadaan Kristukselta ja joka nojaa Kristukseen ja hänen vanhurskauteensa, on ainoa vanhurskauttamisen välikappale. Silti usko ei jää yksin vanhurskautettuun ihmiseen, vaan siihen liittyvät kaikki muut pelastavat armosuosiot. Se ei ole kuollutta uskoa vaan tekee työtä rakkaudessa.
3. Kuuliaisuudellaan ja kuolemallaan Kristus maksoi täysin kaikkien vanhurskautettavien velat ja toimitti sopivan, todellisen ja täyden hyvityksen heidän puolestaan Isän vanhurskauden mukaan. Isä antoi Kristuksen heille, ja hänen kuuliaisuutensa ja hyvitystekonsa otettiin vastaan velallisten sijasta, vapaasti ja ilman mitään suoritusta velallisten puolelta. Heidän vanhurskautensa on täysin vapaata armoa. Näin sekä Jumalan tarkka oikeus että runsas armo saavat kunnian syntisten vanhurskauttamisessa.
4. Jumala sääti jo iankaikkisuudessa, että hän vanhurskauttaa kaikki valitut. Ajan täyttyessä Kristus kuoli heidän syntiensä tähden ja nousi kuolleista heidän vanhurskauttamisensa tähden. Kuitenkaan valitut eivät ole vanhurskautettuja ennen kuin Pyhä Henki ajallaan tuo Kristuksen heihin.
5. Jumala antaa jatkuvasti anteeksi synnit vanhurskaille. Vaikka he eivät voi koskaan pudota vanhurskauden ulkopuolelle, he voivat syntiensä tähden joutua Jumalan isälliseen epäsuosioon. Tällaiset vanhurskaat saavat uudelleen nähdä Jumalan kasvojen valon vasta sitten, kun he nöyrtyvät, tunnustavat syntinsä, pyytävät anteeksiantoa, uudistavat uskonsa ja katumuksensa.
6. Uskovien vanhurskauttaminen Vanhan testamentin aikana oli kaikissa näissä suhteissa aivan samanlaista kuin uskovien vanhurskauttaminen Uudessa testamentissa.

Luku 12: Lapseksi ottaminen

1. Kaikki vanhurskaat Jumala antaa ainoalla pojalleen Jeesukselle Kristukselle niin, että hän tekee heistä osallisia lapseksiottamisen armosta. Sen mukaan heidät luetaan kuuluviksi Jumalan lasten joukkoon, missä he nauttivat tämän joukon vapauksista ja etuoikeuksista. Jumalan nimi on pantu heidän ylleen, he vastaanottavat lapseksiottamisen Hengen, heillä on pääsy armon valtaistuimelle rohkeasti, he voivat huutaa Abba, Isä. Heitä lohdutetaan ja suojellaan, heidän isänsä elättää ja kurittaa heitä. Isä ei koskaan hylkää heitä vaan liittää heidät lunastuksen päivään, ja he saavat periä hänen lupauksensa ikuisen pelastuksen perillisinä.

Luku 13: Pyhitys

1. Ne, jotka ovat vaikuttavasti kutsuttuja ja uudestisyntyneitä, joilla on uusi sydän ja joihin on luotu uusi henki, ovat todellisesti ja henkilökohtaisesti pyhitettyjä Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen ansiosta. Hänen sanansa ja henkensä asuu heissä. Synnin koko hallinta on tuhottu ja sen mukana monet himot ovat heikentyneet ja kuolleet. He ovat yhä enemmän voimistuneet ja vahvistuneet pelastavassa armossa, sen todellisen pyhyyden toimessa jota ilman kukaan ihminen ei voi nähdä Herraa.
2. Tämä pyhitys on kaikkialla koko ihmisessä, tosin epätäydellisenä tässä elämässä. Joitakin turmeltuneisuuden jäännöksiä säilyy kaikkialla, minkä vuoksi on käytävä jatkuvaa, sinnikästä sotaa, jossa liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan.
3. Vaikka jäljellä oleva turmeltuneisuus voi vielä vallita, Kristuksen pyhittävä Henki tuo tähän sotaan jatkuvasti uutta voimaa niin, että uudestisyntynyt osa voitaa. Siten pyhät kasvavat armossa, täydellistyen pyhyydessä Jumalan pelossa.​

Luku 14: Pelastava usko

1. Uskon armo, jonka kautta valitut voivat uskoa sielujensa pelastukseen, on Kristuksen Hengen työtä heidän sydämissään. Jumalan sanan palvelijat välittävät sen heille. Usko kasvaa ja vahvistuu sanan palvelemisen, sakramenttien toimittamisen ja rukouksen kautta.
2. Tämän uskon avulla Kristitty uskoo todeksi kaiken, mitä on ilmoitettu sanassa, sillä itse Jumala puhuu siinä arvovallallaan. Kristitty toimii kunkin raamatunkohdan vaatimuksen mukaan. Hän on kuuliainen käskyille, arka sanan alla ja omistaa Jumalan lupaukset tätä ja tulevaa elämää varten. Pelastavan uskon varsinaiset teot ovat hyväksyminen, vastaanottaminen ja luottaminen yksin Kristukseen. Nämä tehdään vanhurskauttamista, pyhitystä ja ikuista elämää varten, armon liiton voimassa.
3. Tämä usko on asteiltaan erilainen, heikko tai vahva. Sitä vastaan hyökätään usein ja monin tavoin ja sitä heikennetään, mutta se saavuttaa voiton. Monissa ihmisissä se kasvaa täyteen varmuuteen Kristuksen kautta, hänen joka on uskomme aikaansaaja ja täytäntöönpanija.

Luku 15: Katumus elämän saamiseksi

1. Katumus elämän saamiseksi on evankelinen armo. Sitä koskevaa oppia jokaisen evankeliumin julistajan on saarnattava, kuten on myös saarnattava uskosta Kristukseen.
2. Tässä katumuksessa syntinen suree ja vihaa syntejään. Hän katuu aidosti ajatellen, ei ainoastaan uhkakuvien takia, vaan myös syntiensä törkyisyyden ja inhottavuuden vuoksi. Nuo synnit ovat Jumalan pyhän luonnon ja vanhurskaan lain vastaisia. Kun syntinen havaitsee Kristuksessa Jumalan armon katuvia kohtaan, hän suree ja vihaa syntiään, kääntyy siitä pois Jumalan puoleen, aikoo ja tahtoo vaeltaa Jumalan kanssa noudattaen hänen käskyjään.
3. Katumusta ei voi lukea hyvitykseksi synnistä tai anteeksiannon syyksi, koska anteeksianto on Jumalan vapaata armoa Kristuksessa. Silti katumus on tarpeellinen kaikille syntisille eikä kukaan voi saada anteeksi ilman sitä.
4. Vaikka ei ole olemassa niin pientä syntiä, ettei se ansaitsisi tuomiota, niin ei ole olemassa niin suurta syntiä, että se toisi tuomion niille, jotka todellisesti katuvat.
5. Ihmisten ei tule tyytyä vain yleiseen katumukseen. Jokaisen velvollisuus on pyrkiä katumaan omia yksittäisiä syntejään.
6. Jokaisen on yksityisesti tunnustettava syntinsä Jumalalle ja rukoiltava anteeksiantoa niistä. Vastaanotettuaan anteeksiannon ihminen löytää armon. Niinpä hänen, joka loukkaa veljeään tai Kristuksen kirkkoa, tulee pyrkiä yksityisen tai julkisen synnintunnustuksen ja pahoittelun kautta ilmaisemaan katumuksensa niille, joita vastaan on rikkonut. Nämä puolestaan tekevät sovinnon hänen kanssaan ja ottavat hänet rakkaudella luokseen.

Luku 16: Hyvät teot

1. Hyviä tekoja ovat vain ne, jotka Jumala on käskenyt tekemään pyhässä sanassaan. Ihmisten sokeassa innossaan tai kuviteltujen hyvien aikomustensa perusteella suunnittelemat teot sitä vastoin eivät ole hyviä ilman Jumalan sanan vakuutta.
2. Ne hyvät teot, jotka tehdään kuuliaisuudesta Jumalan käskyille, ovat todellisen ja elävän uskon hedelmiä ja todistuksia. Niiden kautta uskovat ilmaisevat kiitollisuutensa, vahvistuvat uskon varmuudessa, valistavat veljiään, kaunistavat evankeliumin virkaa, sulkevat vastustajien suut ja kirkastavat Jumalan kunniaa. Tällaiset teot ovat Jumalan työtä, Jeesuksessa Kristuksessa näitä tarkoituksia varten luotuja. Uskovien hyvien töiden hedelmänä on pyhyys ja niistä seuraa lopulta iankaikkinen elämä.
3. Uskovien kyky tehdä hyviä tekoja ei tule heistä itsestään vaan ainoastaan Kristuksen Hengestä. Jotta uskovat voisivat tehdä hyviä tekoja, he jo saamansa armon lisäksi tarvitsevat Pyhän Hengen todellisen vaikutuksen. Henki tekee työtä heissä niin, että he tahtovat ja tekevät niin kuin on Jumalan hyvä tarkoitus. Uskovista ei kuitenkaan pidä tulla saamattomia, ikään kuin he eivät olisi sitoutuneita suorittamaan velvollisuuttaan ilman Hengen erityistä vaikutusta. Uskovien on oltava ahkeria saattaakseen liikkeelle sen Jumalan armon, joka heissä on.
4. Ne jotka kuuliaisina saavuttavat korkeimmat päämäärät tässä elämässä eivät millään lailla kykene tekemään ylimääräisiä tekoja tai enemmän kuin mitä Jumala vaaatii. Hekin jäävät kauas monista niistä velvollisuuksista, joita heidän tulisi täyttää.
5. Emme voi parhailla töillämme ansaita anteeksiantoa synnistä tai iankaikkista elämää Jumalalta. Tekojemme ja tulevan kunnian välillä on suuri ero, ja ääretön etäisyys vallitsee meidän ja Jumalan välillä. Me emme voi hankkia ansiota emmekä hyvittää Jumalaa aikaisempien syntiemme veloista. Kun olemme tehneet kaiken, mitä meidän tulee tehdä olemme tehneet vain velvollisuutemme ja olemme ansiottomia palvelijoita. Mikäli nämä teot ovat hyviä, ne lähtevät hänen Hengestään. Silloin kun ne ovat lähteneet meistä, ne ovat turmeltuneita ja niihin on sekoittunun niin paljon heikkoutta ja epätäydellisyyttä, että ne eivät kestä Jumalan ankaraa tuomiota.
6. Siitä huolimatta uskovat ihmiset ovat Kristuksen kautta hyväksyttyjä ja heidän hyvät tekonsa ovat myös hyväksyttyjä Kristuksessa. Nämä teot eivät ole tässä elämässä täysin virheettömiä ja nuhteettomia Jumalan silmissä, mutta hän katsoo niihin Pojassaan. Tällöin hän hyväksyy ne mielellään ja palkitsee sen, mikä on vilpitöntä, vaikka siihen liittyy monia heikkouksia ja epätäydellisyyksiä.
7. Uudestisyntymättömien ihmisten teot ovat syntiä, vaikka ne voivat sisällöltään olla Jumalan käskyjen mukaisia ja hyödyksi sekä heille itselleen että muille. Niitä ei näet ole tehty uskon puhdistamin sydämin, ei oikealla tavalla Jumalan sanan mukaan eikä oikeassa tarkoituksessa Jumalan kunniaksi. Jumala ei voi katsoa niitä hyviksi eivätkä ne johda ihmistä saamaan armoa Jumalalta. Vielä synnillisempää ja Jumalaa loukkaavampaa on tosin se että uudestisyntymättömät lyövät laimin tällaistenkin hyödyllisten tekojen tekemisen.

Luku 17:Pyhien kestävyys

1. Ne, jotka Jumala on hyväksynyt rakkaikseen ja jotka hänen Henkensä on vakuuttavasti kutsunut ja pyhittänyt, eivät voi täysin tai lopullisesti langeta pois armon tilasta. He säilyvät varmasti siinä loppuun asti ja tulevat iankaikkisesti pelastetuiksi.
2. Tämä pyhien kestävyys ei riipu heidän omasta vapaasta tahdostaan vaan Jumalan valintapäätöksen muuttumattomuudesta. Se vuotaa heihin Jumalan Isän vapaasta ja muuttumattomasta rakkaudesta, johon vaikuttaa Jeesuksen Kristuksen esirukous ja ansio, Hengen ja Jumalan siemenen pysyminen heissä sekä armon liiton luonne kaiken varmuuden ja erehtymättömyyden lähteenä.
3. Kuitenkin Saatanan ja maailman houkutusten vuoksi, koska turmeltuneisuus on säilynyt heissä ja kun armonvälineiden laiminlyöminen on jatkunut, pyhät voivat langeta vakaviin synteihin. He voivat jatkaa syntielämäänsä, jolloin he eivät tuota iloa Jumalalle ja aiheuttavat murhetta Pyhälle Hengelle. Silloin he menettävät osaltaan armoa ja lohdutusta, heidän sydämensä kovettuu ja heidän omatuntonsa saa haavan. He loukkaavat toisia ja herättävät pahennusta ja hankkivat itselleen Jumalan ajallisen tuomion.

Luku 18: Armon ja pelastuksen varmuus

1. Tekopyhät ja muut uudestisyntymättömät voivat pettää itseään väärillä toiveilla ja lihallisella ylimielisyydellä, luullen olevansa Jumalan suosion ja pelastuksen piirissä. Tällaiset toiveet kuitenkin tuhoutuvat. Sen sijaan ne, jotka uskovat totisesti Herraan Jeesukseen ja rakastavat häntä rehellisesti sekä pyrkivät vaeltamaan hyvällä omallatunnolla hänen edessään, voivat tässä elämässä varmasti vakuuttua armon tilassa olemisestaan. He voivat riemuita Jumalan kunnian toivossa. Se toivo ei koskaan saata heitä häpeään.
2. Tämä varmuus ei ole pelkkä oletettu ja todennäköinen käsitys, jollainen perustuisi erehtyvään toivoon. Se on uskon erehtymätöntä varmuutta, joka perustuu pelastuksen lupausten jumalalliseen totuuteen, sen armon sisäiseen todistukseen, jonka varassa lupaukset on annettu. Lapseksiottamisen Henki todistaa henkemme kanssa siitä, että olemme Jumalan lapsia. Tämä Henki on esikoislahja perinnöstämme; sen piiriin meidät on sinetöity lunastuksen päivään saakka.
3. Tällainen erehtymätön varmuus ei välttämättä heti liity uskon olemukseen. Tosi uskova voi joutua odottamaan kauan ja kohtaamaan monia vaikeuksia, ennen kuin hän pääsee osalliseksi tästä varmuudesta. Kuitenkin Hengen avulla uskova oppii tuntemaan asioita, jotka Jumala on vapaasti antanut hänelle. Siksi hän voi ilman epätavallista ilmoitusta, tavallisia keinoja käyttäen, saavuttaa erehtymättömän uskonvarmuuden. Siksi jokaisen velvollisuutena on ahkerasti pyrkiä saavuttamaan varmuus kutsumisestaan ja valinnastaan. Ahkeruuden myötä uskovan sydän voi kasvaa Pyhän Hengen rauhassa ja ilossa, rakkaudesa ja kiitollisuudessa Jumalaa kohtaan sekä kuuliaisuuden toimen voimassa ja reippaudessa. Tällaiset hyvät asiat ovat uskonvarmuuden oikeita hedelmiä. Varmuus ei siis johdata ihmisiä lainkaan laiskuuteen.
4. Tosiuskovien pelastusvarmuus voi järkkyä eri tavoin, heiketä ja keskeytyä. Laiminlyönnit voivat johtaa tähän, samoin tietyt synnit, jotka vahingoittavat omaatuntoa ja murehduttavat Henkeä. Myös yllättävät ja intohimoiset kiusaukset voivat johtaa tähän, samoin kuin se, että Jumala kääntää pois kasvojensa valon ja antaa jumalaapelkääväisenkin vaeltaa pimeydessä ilman valoa. Silti tosiuskovat eivät koskaan ole täysin ilman sitä Jumalan itua ja uskonelämää, sitä Kristuksen ja veljien rakkautta, sitä sydämen vilpittömyyttä ja velvollisuudentuntoa, jotka ajallaan Hengen vaikutuksesta palauttavat varmuuden. Nämä hyvät asiat myös estävät tosisuskovia vaipumasta lopulliseen epätoivoon.

Luku 19: Jumalan laki​

1. Jumala antoi Aadamille lain tekojen liittona. Sen avulla hän sitoi Aadamin ja kaikki hänen jälkeläisensä henkilökohtaiseen, täyteen, tarkkaan ja ikuiseen kuuliaisuuteen. Jumala lupasi täyttä elämää ja uhkasi kuolemalla niitä, jotka rikkovat tätä lakia vastaan. Hän varusti Aadamin voimalla ja kyvyllä pitää laki.
2. Syntiinlankeemuksen jälkeen laki säilyi vanhurskauden täydellisenä sääntönä. Jumala antoi sen Siinain vuorella kymmenen käskyn muodossa kirjoitetuna kahteen tauluun. Ensimmäiset neljä käskyä käsittävät velvollisuutemme Jumalaa kohtaan ja toiset kuusi velvollisuutemme ihmistä kohtaan.
3. Tämän yleisesti moraaliksi kutsutun lain lisäksi Jumala katsoi hyväksi antaa Israelin kansalle sen ajan kirkkona seremonialliset lait, jotka koostuivat erilaisista riiteistä. Osin ne liittyvät jumalanpalvelukseen ja ennustavat Kristusta, hänen armoaan, tekojaan, kärsimystään ja hyviä tekojaan. Osaksi ne antavat ohjeita moraalisista velvollisuuksista. Uusi testamentti on kumonnut kaikki seremonialliset lait.
4. Jumala antoi myös Israelin kansalle julkisena yhteisönä moninaisia oikeussääntöjä, joiden voimassalolo lakkasi tämän valtion lakattua olemasta. Siten ne eivät nykyään velvoita ketään sen enempää kuin yleinen kohtuus vaatii.
5. Moraalilaki sitoo ikuisesti kuuliaisuuteen kaikkia, niin vanhurskaita kuin muitakin. Tämä ei koske pelkästään lain sisältöä vaan myös sen antajan, Luojan määräysvaltaa. Kristus ei millään tavoin purkanut evankeliumissa tätä velvoitetta vaan vahvisti sitä.
6. Tosiuskovaiset eivät ole sellaisen tekojen liiton alaisia, jonka mukaan heidät vanhurskautettaisiin tai tuomittaisiin. Silti heille ja muille on suureksi hyödyksi se, että heille kerrotaan Jumalan tahdosta ja ihmisten velvollisuuksista elämän sääntönä. Näin ihmisiä johdetaan ja sitoutetaan vaeltamaan lain mukaan ja huomaamaan myös oman luontonsa, sydämensä ja elämänsä synnillinen saastuminen. Näin itseään tutkien ihmiset voivat tulla entistä vakuuttuneimmiksi synnistä, niin että he nöyrinä alkavat vihata syntiä. Samalla he näkevät selkeämmin tarvitsevansa Kristusta, hänen täydellistä kuuliaisuuttaan. Myös uudestisyntyneille on hyödyksi nähdä, että laki kieltää synnin ja siten hillitsee heidän paheitaan. Lain pelotteet näyttävät hyödyllisesti, mitä ihmisten synneistä seuraa ja millaiset vaivat voivat kohdata heitä tässä elämässä, vaikka uudestisyntyneet eivät olekaan lain uhkaaman kirouksen alla. Lain lupaukset osoittavat samoin, että Jumala hyväksyy kuuliaisuuden ja että ihmiset voivat odottaa siunausta kuuliaisuuden mukaisesta elämästä. Tämä siunaus ei kuitenkaan koidu heille laista tekojen liittona. Sen että ihminen tekee hyvää ja pidättäytyy pahasta sen mukaan kuin laki opettaa, ei mitenkään todista sitä että hän olisi lain alla sen sijaan että olisi armon alla.
7. Edellä mainitut lain käytöt eivät ole vastoin evankeliumin armoa vaan ne ovat kauniisti sopusoinnussa sen kanssa. Kristuksen Henki taivuttaa ja mahdollistaa ihmisen tahdon tekemään vapaasti ja ilolla sen, mitä laissa ilmaistu Jumalan tahto vaatii tehtäväksi.

Luku 20: Kristillinen vapaus ja omantunnonvapaus

1. Se vapaus, jonka Kristus on hankkinut uskoville evankeliumin aikana, on vapautta synnin syyllisyydestä, Jumalan tuomitsevasta vihasta ja moraalilain kirouksesta. Uskovat on vapautettu tästä pahasta maailmasta, Saatanan orjuudesta, synnin hallintavallasta, koettelemusten pahuudesta, kuoleman okaasta, haudan voitosta ja ikuisesta tuomiosta. Uskovilla on vapaa pääsy Jumalan luo ja he osoittavat kuuliaisuutta häntä kohtaan, ei orjallista pelkoa vaan lapsenkaltaista rakkautta ja halullista mieltä. Kaikki tämä oli uskoville tutttua jo lain aikana. Mutta Uuden testamentin aikana kristitttyjen vapaus on laajentunut niin, että he ovat vapaita sen seremoniallisen lain ikeestä, jonka alla juutalainen kirkko eli. Uskovat on nyt vapautettu suuremmalla rohkeudella astumaan armon valtaistuimen eteen. Uskovilla on nyt parempi tietto Jumalan vapaasta Hengestä kuin tavallisesti oli mahdollista lain aikana.
2. Yksin Jumala on omantunnon Herra. Jumala on jättänyt omantunnon vapaaksi niistä ihmisten opeista ja määräyksistä, jotka ovat vastoin hänen sanaansa. Omatunto on myös vapaa kaikista ihmisten uskon ja jumalanpalveluksen asioihin tekemistä lisäyksistä. Sellaisiin uskominen tai omantunnon sitominen niiden määräämiin asioihin on omantunnon todellisen vapauden pettämistä. Se, joka vaati uskon julkilausumattomien osien noudattamista taikka absoluuttista ja sokeaa kuuliaisuutta, turmelee omantunnonvapauden sekä myös järjen.
3. Ne, jotka kristillistä vapautta teeskennellen tekevät syntiä tai nauttivat mistä tahansa himosta, tuhoavat kristillisen vapauden tarkoituksen. Kun meidät on vapautettu vihollistemme käsistä, meidän tulee palvella Herraa pelotta pyhyydessä ja vanhurskaudessa kaikki elämämme päivät.
4. Niitä valtajärjestyksiä, jotka Jumala on säätänyt ja sitä vapautta, jonka Kristus on hankkinut, Jumala ei ole tarkoittanut hyökkäämään toisiaan vastaan, vaan pitämään yllä ja tukemaan toinen toistaan. Ne, jotka kristilliseen vapauteen vetoamalla vastustavat laillista valtaa tai sen laillista toteuttamista, oli se maallinen tai kirkollinen, vastustavat Jumalan säätämystä. Kun he julkaisevat sellaisia käsityksiä ja toimintatapoja, jotka ovat vastoin luonnon valoa, Kristinuskon tunnettuja periaatteita ja hurskauden voimaa, heidät voidaan kutsua tästä lailliseen edesvastuuseen kirkon lakeihin tai julkiseen esivaltaan nojautuen. Sama pätee tilanteeseen, jossa he levittävät virheellisiä mielipiteitä ja käytäntöjä, jotka joko itsessään vaarantavat sen ulkoisen rauhan ja järjestyksen, jonka Kristus on kirkkoonsa asettanut, tai joiden julkaisemisen ja leeivttämisen tapa vaarantaa sen.​

Luku 21: Jumalanpalvelus ja sapatti

1. Luonnon valo osoittaa, että on olemassa Jumala, jolla on kaiken kattava herruus ja valta. Jumala on hyvä ja tekee hyvää kaikille. Siksi häntä on pelättävä, rakastettava ja ylistettävä, häntä on huudettava avuksi, häneen on luotettava ja häntä on palveltava koko sydämellä ja sielulla ja kaikin voimin. Jumala itse on asettanut hyväksyttävän tavan tosi Jumalan palvelemiseksi. Näin hän on ilmoitetulla tahdollaan asettanut palvelemiselleen rajat. Jumaala ei tule palvella ihmisen oman mielukuvituksen ja keksintöjen mukaan tai Saaatanan ehdotusten mukaan millään näkyvällä kuvalla tai muulla kuin Pyhän Raamatun esittämällä tavalla.
2. Hurskas jumalanpalvelus tulee toimittaa Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle ja yksin hänelle. Sitä ei tule toimittaa enkeleille, ei pyhimyksille tai mille tahansa muille luodulle. Syntiinlankeemuksen jälkeen jumalanpalvelusta ei tule toimittaa ilman välittäjää. Kristus yksin on tällainen välittäjä.
3. Kiitosrukous muodostaa erityisen osan jumalanpalvelusta. Jumala odottaa sitä kaikilta ihmisiltä. Jotta kiitosrukous otettaisiin vastaan, sen täytyy tapahtua Pojan nimeen Hengen avustuksella hänen tahtonsa mukaisesti ymmärryksellä, kunnioituksella, nöyryydellä, innokkaasti, uskolla, rakkaudella ja kestävyydellä. Kiitosrukous on lausuttava ihmisten ymmärtämällä kielellä.
4. Rukouksen tulee kohdistua lain sallimiin asioihin ja kaikkiin nykyisiin taikka tuleviin ihmisiin, mutta ei kuolleisiin eikä myöskään niihin, joiden tiedetään tehneen kuolemansyntiä.
5. Tavallisten jumalanpalveluksen osia ovat: Raamatun lukeminen hurskaalla pelolla, vakaa sanan saarna, sanan kuuleminen kuuliaisena Jumalalle ymmärryksellä, uskolla ja kunnioituksella, virsilaulu sydämen armolla, Kristuksen asettamien sakramenttien oikea toimittamaminen ja arvollinen vastaanottaminen. Näiden lisäksi voidaan pyhällä ja hurskaalla tavalla tiettyinä kirkkovuoden aikoina toteuttaa uskonnollisia valananto- ja lupaustilaisuuksia, juhlapaastoja sekä kiitosjuhlia.
6. Evankeliumin aikakaudella rukous ja muut jumalanpalveluksen osat eivät ole sidottu tiettyyn paikkaan. Mikään paikka tai toimittamissuunta ei ole toista parempi. Jumalaa on palveltava kaikkialla hengessä ja totuudessa: päivittäin perheissä, kukin tykönään yksityisesi, juhlallisesti julkisissa kokouksissa. Mitään näistä ihmisten ei tule laiminlyödä tai hylätä laiskuuttaan eikä tahallaan, kun Jumala kutsuu näin tekemään sanassaan tai kaitselmuksessaan.
7. Luonnon lain mukaan on varattava tietty aika Jumalan palvelemiselle. Hänen sanassaan on selvä moraalinen ja jatkuva käsky, joka sitoo kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. Jumala on osoittanut erityisesti yhden seitsemästä päivästä sapatiksi, joka tulee pitää hänelle pyhänä. Maailman synnystä Kristuksen ylösnousemukseen asti se oli viikon viimeinen päivä. Kristuksen ylösnousemuksesta lähtien se muutettiin viikon ensimmäiseksi päiväksi, jota Raamatussa kutsutaan Herran päiväksi. Niin sitä tulee viettää maailman loppuun asti kristillisenä sapattina.
8. Tämä sapatti on pidettävä pyhänä Herran edessä kun ihmiset, koeteltuaan sydäntään ja järjestettyyään työasiansa annakolta, pitävät koko päivän pyhää lepoa omista töistään, sanoistaan ja ajatuksistaan sekä maallisista työtehtävistään ja harrastuksistaan. Sen lisäksi he osallistuvat sapatin koko keston ajan julkisiin ja yksityisiin jumalanpalveluksiin sekä välttämättömyyden ja laupeuden sanelemien velvollisuuksien täyttämiseen.

Luku 22: Sallitut valat ja uskonnolliset lupaukset

1. Sallittu vala on osa jumalanpalvelusta. Oikeissa tilanteissa juhlallisesti vannova ihminen kutsuu Jumalaa todistamaan sitä, mitä hän lausuu tai lupaa ja tuomitsemaan hänet vannotun asian toutuden tai vääryyden mukaan.
2. Vain Jumalan nimeen tulee vannoa, ja Jumalan nimeä tulee käyttää pyhällä pelolla ja kunnioituksella. On kammottava synti vannoa käyttäen turhaan tai varomattomasti Jumalan kunniakasta ja pelottavaa nimeä tai vannoa ollenkaan jonkun muun kautta. Vakavissa asioissa Jumalan sana kuitenkin vahvistaa valan niin Uuden testamentin aikana kuin myös Vanhan testamentin aikakaudella. Siksi laillisen esivallan määräämä laillinen vala on tällaisissa tapauksissa annettava.
3. Jokaisen valanvannojan tulee tarkoin harkita juhlallisen tekonsa painoarvoa. Hänen ei tule tunnustaa mitään muuta kuin sellaista, minkä totuudesta hän on vakuuttunut. Kukaan ei saa sitoa itseään muulla valalla kuin sellaisella, joka on hyvä ja oikeudenmukainen ja uskotaan sellaiseksi. Lisäksi henkilön tulee kyetä ja olla valmis toteuttamaan vannomansa. On syntiä kieltäytä valasta, joka koskee hyvää ja oikeudenmukaista asiaa ja jonka laillinen esivalta on määrännyt.
4. Vala tulee lausua yksinkertaisin ja terveen järjen mukaisin sanoin ilman kaksimerkityksisyyksiä tai julkilausumattomia ehtoja. Vala ei velvoita syntiin, mutta se velvoittaa synnittömiin asioihin. Kun vala on tehty, se sitoo toimintaan, myös ihmisen omaksi vahingoksi. Valaa ei tule rikkoa, vaikka se olisi tehty harhaoppineille tai uskottomille.
5. Uskonnollinen lupaus on luonteeltaan samanlainen kuin lupauksen sisältävä vala. Se tulee tehdä hurskaan huolellisesti ja sitä tulee noudattaa samanlaisella uskollisuudella kuin valaa.
6. Lupausta ei saa tehdä millekään luodulle vaan yksin Jumalalle. Jotta lupaus olisi pätevä, se on tehtävä vapaaehtoisesti, uskoen ja velvollisuudentuntoisesti kiitollisena saadusta armosta tai jonkun tahdotun asian saavuttamiseksi. Lupauksemme myötä sidomme itsemme tiukemmin välttämättömiin velvollisuuksiin tai muihin asioihin siinä määrin ja niin kauan kuin ne palvelevat lupauksen pitämistä.
7. Kukaan ihminen ei saa luvata tekevänsä sellaista, mikä on kielletty Jumalan sanassa tai estäisi täyttämästä niitä velvollisuuksia, joita Jumalan sana määrää. Kukaan ei saa myöskään luvata sellaista, mikä ei ole hänen omassa vallassaan ja jonka toimittamiseen hänellä ei ole Jumalan antamaa lupausta tai kykyä. Tässä suhteessa paavilliset luostarilupauksest ikuisesta selibaatista, köyhyyteen sitoutumisesta ja kuuliaisuudesta luostarisäännöille eivät suinkaan ole korkeamman täydellissyyden asteita, vaan taikauskoisia ja synnillisiä ansoja. Kenenkään kristityn ei tule sotkeutua niihin.

Luku 23: Maallinen esivalta

1. Jumala, koko maailman ylin herra ja kuningas, on määrännyt maallisen esivallan itselleen alamaiseksi ja ihmisten yläpuolelle. Esivalta toimii Jumalan kunniaksi ja yhteiseksi hyväksi. Tätä tarkoitusta varten Jumala on varustanut esivallan miekalla, jotta se voi puolustaa ja rohkaista hyviä ja rangaista pahantekijöitä.
2. Kristityn on sallittua ottaa vastaan esivallan virka ja toimia siinä, kun häntä sellaiseen kutsutaan. Esivallan virassa kristittyjen tulee erityisesti ylläpitää hartautta, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa kunkin kansakunnan terveellisten lakien mukaan. Esivallan virassa kristityt voivat laillisesti Uuden testamentin aikana käydä sotaa oikeudenmukaisissa ja välttämättömissä olosuhteissa.
3. Maallinen esivalta ei saa ottaa itselleen sanan ja sakramenttien hoitamista eikä taivasten valtakunnan avaintenvaltaa. Esivallalla on kuitenkin auktoriteetti, ja esivallan velvollisuutena on pitää yllä järjestystä niin, että ykseys ja rauha säilyvät kirkossa, Jumalan totuus pysyy puhtaana ja kokonaisena, jumalanpilkka ja harhaopit tukahdutetaan,  turmelukset ja väärinkäytökset jumalanpalveluksessa ja kirkkokurissa estetään ennalta tai korjataan asianmukaisesti. Esivalta huolehtii, että kaikki Jumalan säätämykset saatetaan voimaan, niitä valvotaan ja noudatetaan. Jotta tämä saataisiin hyvin aikaan, esivallalla on valta kutsua koolle synodi, osallistua siihen ja katsoa että synodin päätökset ovat Jumalan mielen mukaisia.
4. Ihmisten velvollisuutena on rukoilla esivallan puolesta, kunnioittaa sen viranhalijoita, maksaa sille verot ja muut maksut, noudattaa esivallan laillisia käskyjä ja sen auktoriteettia omantunnon vaatimuksesta. Uskottomuus tai toisen uskon noudattaminen ei poista esivallan oikeudenmukaista ja laillista auktoriteettia eikä vapauta kansaa asianmukaisesta kuuliaisuudesta esivaltaa kohtaan. Kirkollisen viranhaltijat eivät ole vapautettuja tästä kuuliaisuudesta. Paavilla ei ole hallintovaltaa tai tuomiovaltaa kyseisen esivallan alueella eläviin kirkonmiehiin tai muihin ihmisiin. Paavilla ei varsinkaan ole valtaa päättää tällaisten ihmisten elämästä tai siirtää heitä toiselle alueelle, jos paavi tuomitsee nämä ihmiset harhaoppisiksi tai keksii jonkun muun tekosyyn.

Luku 24: Avioliitto ja avioero

1. Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Miehen ei ole laillista pitää enempää kuin yhtä vaimoa eikä yhdellä naisella ole oikeutta pitää kuin yhtä aviomiestä samanaikaisesti.
2. Avioliitto on säädetty aviomiehen ja vaimon keskinäiseksi avuksi, ihmiskunnan lisääntymiseksi laillisella tavalla, kirkon pyhien joukon kasvamiseksi ja epäpuhtauden estämiseksi.
3. Kaikkien ihmisten on laillista solmia avioliitto, jos he voivat vakaasti antaa siihen suostumuksensa. Kristittyjen velvollisuutena on kuitenkin solmia avioliitto vain Herran nimessä. Siksi todellisen reformoidun uskonnon tunnustajien ei tule solmia avioliittoa uskottomien, paavilaisten tai muiden epäjumalanpalvelijoiden kanssa. Hurskaiden ei myöskään pidä solmia epätasa-arvoista liittoa sellaisten kanssa, jotka ovat elämässään pahamaineisia tai kannattavat tuomittavia harhaoppeja.
4. Avioliittoa ei voi solmia sellaisten verisukulaisten tai läheisten sukulaisten kanssa, jotka on kielletty Jumalan sanassa. Tälllaisia sukurutsaisia avioliittoja ei tule pariskuntien suostumuksellakaan laillistaa niin, että nämä henkilöt eläisivät yhdessä miehenä ja vaimona. Mies ei voi naida ketään vaimonsa lähisukulaista kuten ei myöskään omaa verisukulaistaan eikä nainen voi naida miehensä lähisukulaista eikä omaa verisukulaistaan.
5. Aviorikos tai haureus, joka on tapahtunut avioliittosopimuksen jälkeen ja tullut ilmi ennen avioliiton solmimista, antaa syyttömälle osapuolelle mahdollisuuden irtisanoa sopimuksen. Jos aviorikos on tapahtunut avioliiton solmimisen jälkeen, syyttömällä osapuolella on oikeus hakea avioeroa. Avioeron jälkeen hän voi mennä uudelleen naimisiin, ikään kuin syyllinen osapuoli olisi kuollut.
6. Vaikka ihmisen turmeltuneisuus on riittävä peruste tutkia niitä syitä, joihin vedoten rikotaan sitä, minkä Jumala on yhdistänyt avioliitossa, niin ainoastaan aviorikos tai sellainen tahallinen toisen jättäminen, jota kirkko tai maallinen oikeus eivät voi korjata, on riittävä syy avioliiton siteen purkamiseksi. Julkista ja järjestyksen mukaista käytäntöä on silloin noudatettava eikä kyseisiä ihmisiä tule tässä asiassa jättää oman tahtonsa ja arvostelukykynsä varaan.

Luku 25: Kirkko

1. Näkymätön katolinen tai universaali kirkko koostuu siitä valittujen koko joukosta, jotka ovat olleet, ovat tai tulevat olemaan kokoontuneina yhteen Kristusken ollessa kirkon päänä. Kirkko on Kristuksen morsian, ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikesssa täyttää.
2. Näkyvä kirkko, joka on evankeliumin mukaan myös katolinen ja universaali (tätä ei tule rajata vain yhteen tiettyyn kansakuntaan, niin kuin asia oli aiemmin lain alla), koostuu kaikkialla maailmassa niistä ihmisistä ja heidän lapsistaan, jotka tunnustavat todellista uskontoa. Kirkko on Herran Jeesuksen Kristuksen valtakunta, Jumalan talo ja perhe, jonka ulkopuolella ei ole tavanomaista pelastuksen mahdollisuutta.
3. Kristus on antanut tälle näkyvälle katoliselle kirkolle pappeuden, jumalallisen tiedon ja Jumalan säädökset, jotta kirkko kutsuisi ja tekisi täydellisiksi pyhät tässä elämässä aina maailman loppuun asti. Kristus tekee tämän vaikuttavaksi lupauskensa mukaisesti omalla läsnäolollaan ja Hengellä.
4. Tämä katolinen kirkko on joskus ollut enmmän, joskus vähemmän näkyvä. Paikalliset kirkot ovat sen jäseniä ja enemmän tai vähemmän puhtaita, kun niissä evankeliumin oppia opetetaan ja ylläpidetään, kirkollisia toimituksia toimitetaan ja julkisia jumalanpalveluksia pidetään enemmän tai vähemmän puhtaasti.
5. Puhtaimmatkin kirkot taivaan alla voivat sekoittua tai erehtyä. Jotkut ovat niin rappeutuneet, etteivät ne enää ole Kristuksen kirkkoja vaan Saatanan synagogia. Kuitenkin on aina olemassa maanpäällinen kirkko, joka palvellee Jumalaa hänen tahtonsa mukaan.
6. Kirkolla ei ole muuta päätä kuin Jeesus Kristus. Rooman paavi ei voi missään mielessä olla kirkon pää. Sen sijaan hän on Antikristus, synnin ihminen ja kadotuksen poika, joka on ylentänyt itsensä kirkossa Kristusta vastaan ja kaikkea Jumalan omaa vastaan.

Luku 26: Pyhien yhteys​

1. Kaikilla Kristukseen yhdistyneillä pyhillä on yhteys hänen kanssaan hänen armossaan, kärsimyksessään, kuolemassaan, ylösnousemuksessaan ja kunniassaan. Kristus on tällöin henkensä ja uskon kautta heidän päänsä. Pyhät ovat yhdistyneitä toisiinsa rakkaudessa; näin heillä on yhteys toistensa lahjoihin ja suosioon. Pyhät ovat tällöin velvollisia suorittamaan sellaisia julkisia ja yksityisiä tehtäviä, jotka koituvat heidän keskinäiseksi hyväkseen. Tämä koskee niin sisäisen kuin ulkoisen ihmisen hyvää.
2. Pyhät ovat velvollisia säilyttämään pyhän yhteisön ja kommuunion jumalanpalveluksessa sekä muiden sellaisten hartauksien toimittamisessa, jotka koituvat heidän vahvistuksekseen. He myös auttavat toisiaan ulkoisissa asioissa kykyjensä ja tarpeidensa mukaan. Tämä yhteys, joka on Jumalan tarjoama mahdollisuus, ulotetaan kaikkiin niihin, jotka missä tahansa kutsuvat avuksi Herran Jeesuksen nimeä.
3. Se yhteys, joka pyhillä on Kristukseen, ei tee heistä millään tavoin osallisia hänen jumaluutensa olemuksesta eikä missään suhteessa samanveroisia Kristuksen kanssa. Tällaiset opetukset ovat jumalattomia ja rienaavia. Pyhien yhteys ei myöskään kumoa sellaisia arvoasemia taikka omistusoikeuksia, mitä jokaisella on maineensa ja tavaroidensa suhteen.

Luku 27: Sakramentit

1. Sakramentit ovat armon liiton pyhiä merkkejä ja sinettejä, jotka Jumala on suoraan asettanut ja jotka edustavat Kristusta ja hänen hyviä tekojaan. Niissä me vahvistamme kiintymyksemme häneen samoin kuin teemme näkyvän eron kirkkoon kuuluvien ja muun maailman välille. Näin liitymme juhlallisesti Jumalan palvelmeiseen Kristuksessa hänen sanansa mukaisesti.
2. Jokaisessa sakramentissa on hengellinen suhde tai sakramentaalinen yhteys merkin ja sen tarkoittaman asian välillä. Siksi merkin nimet ja vaikutukset voidaan sanoa myös niiden tarkoittamista asioista sekä asioiden nimet ja vaikutukset puolestaan merkeistä.
3. Oikein käytetyssä sakramentissa ilmenevä armo ei perustu tuohon sakramenttiin sinänsä. Sakramentin vaikutus ei myöskään riipu sen jakajan hurskaudesta tai tarkoitusperistä. Sen sijaan armo perustuu Hengen työhön ja asetussanoihin. Nämä sanat sekä määräys käyttää niitä sisältävät lunastuksen lupauksen sakramenttien arvollisille nauttijoille.
4. Herramme Kristus on evankeliumissa asettanut vain kaksi sakramenttia, nimittäin kasteen ja ehtoollisen. Kumpaakaan eivät voi jakaa muut kuin laillisesti virkaansa vihityt sananpalvelijat.
5. Vanhan testamentin sakramentit, siinä määrin kuin ne ilmaisivat ja tarkoittivat hengellistä merkitystä, olivat asiasisältönsä puolesta samoja kuin Uuden testamentin sakramentit.

Luku 28: Kaste

1. Kaste on Uuden testamentin sakramentti, jonka Jeesus Kristus on asettanut, ei vain sen tähden, että ihminen otettaisiin juhlallisesti näkyvään kirkkoon, vaan myös siksi että se on hänelle merkki ja sinetti armon liitosta, liittymisestä Kristukseen, uudestisyntymisestä, syntien anteeksiantamisesta ja omistautumisesta Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta, niin että ihminen vaeltaa uudessa elämässä. Kristuksen määräyksen mukaisesti tätä sakramenttia tulee käyttää hänen kirkossaan maailman loppuun asti.
2. Tämän sakramentin ulkoisena elementtinä tulee käyttää vettä, jolla kastettava kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kasteen toimittaa siihen tehtävään laillisesti kutsuttu evankeliumin palvelija.
3. Henkilön kastaminen kokonaan veteen ei ole tarpeellista. Kaste toimitetaan oikein, kun vettä valetaan tai pirskotellaan henkilön päälle.
4. Kastetta ei toimiteta vain nille, jotka todella tunnustavat uskonsa ja kuuliaisuutensa Krisutkselle, vaan myös niille pikkulapsille, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat uskovia.
5. Vaikka tämän toimituksen väheksyminen tai laiminlyönti on suuri synti, eivät armo ja pelastus kuitenkaan ole siihen erottamattomasti liittyneitä niin, että ihminen ei voisi uudestisyntyä tai pelastua ilman kastetta tai että kaikki kastetut ovat epäilyksettä uudestisyntyneitä.
6. Kasteen vaikutus ei ole sidoksissa siihen hetkeen, jolloin se toimitetaan. Tämän toimituksen oikean käytön mukaisesti armoa ei ainoastaan tarjota vaan se todella tuodaan ja annetaan Pyhän Hengen kautta. Armo kuuluu kastetulle Jumalan oman tahdon mukaan määrättynä aikana (oli hän sitten aikuinen tai lapsi).
7. Kasteen sakramentti tulee toimittaa vain kerran.

Luku 29: Ehtoollinen

1. Meidän Herramme Jeesus, sinä yönä jona hänet kavallettiin, asetti ruumiinsa ja verensä sakramentin, jota kutsutaan ehtoolliseksi. Tätä asetusta tulee noudattaa hänen kirkossaan maailman loppuun asti Jeesuksen uhrikuoleman jatkuvaksi muistamiseksi. Ehtoollinen sinetöi Kristuksen kuoleman kaikki hyödyt tosi uskoville ja ravitsee heitä hengellisesti. Näin uskovat kasvavat Kristuksessa ja liittyvät edelleen kaikkiin niihin velvollisuuksiin, joita uskovilla on Kristusta kohtaan. Ehtoollinen on side ja lupaus uskovien yhteydestä Kristukseen toinen toisiinsa hänen mystisen ruumiinsa jäseninä.
2. Tässä sakramentissa Kristusta ei tarjota Isälle eikä tehdä mitään todellista uhrausta elävien tai kuolleiden ihmisten syntien anteeksiantamiseksi, vaan ainoaastaan muistetaan sitä, kun Kistus antoi itsensä ristillä kertakaikkisesti. Ehtoollinen on hengellinen leipä, joka osoittaa tämän Kristuksen työn johdosta kaiken ylistyksen Jumalalle. Siksi paavilaisten messu-uhri loukkaa vastenmielisesti Kristuksen kertakaikkista uhria, joka yksin on annettu valittujen kaikkien syntien hyvittämiseksi.
3. Herra Jeesus on tätä toimitusta varten nimittänyt sananpalvelijat julistamaan asetussanat kansalle, rukoilemaan ja siunaamaan leivän ja viinin elementit, asettaen ne siten pyhään käyttöön erotuksena arkikäytöstä. Papit ottavat ja murtavat leivän, ottavat maljan ja (nauttien sakramentit myös itse) antavat leivän ja viinin ehtoollisvieraille, mutta ei kenellekään sellaiselle, joka ei ole läsnä jumalanpalveluksessa.
4. Tämän sakramentin luonteen vastaisia ja Kristuksen asetuksen vastaisia ovat yksityiset messut sekä sakramentin vastaanottaminen papilta tai joltakulta muulta yksityisesti, samoin ehtoollisviinin kieltäminen kansalta, ehtoollisaineiden palvonta, niiden kohottaminen tai kuljettaminen ympäriinsä palvottaviksi sekä niiden säilyttäminen myöhempää uskonnollista käyttöä varten.
5. Sakramentin ulkoisilla elementeillä, jotka Kristuksen asetuksen mukaisesti on asetettu erilleen, on seuraavanlainen suhde ristiinnaulittuun: toisinaan niitä kutsutaan todellisesti, ja vain sakramentaalisessa mielesssä, niiden asioiden nimillä, joita ne edustavat. Ne edustavat Kristuksen ruumista ja verta, joskin substanssina ja luontonsa puolesta ne yhä säilyvät todellisesti vain leipänä ja viininä, joita ne olivat jo aiemmin.
6. Oppi, jonka mukaan leivän ja viinin substanssi muuttuu Kristuksen ruumiin ja veren substanssiksi (jota yleisesti kutsutaan termillä transsubstantiaatio) papin suorittaman konsekraation välityksellä tai jollakin muulla tavalla, on ristiriidassa sekä Raamatun että myös terveen ajattelun ja järjen kanssa. Se kadottaa sakramentin luonteen ja on johtanut ja on edelleen syy monenlaiseen taikauskoon ja karkeaan epäjumalanpalvelukseen.
7. Ne, jotka ottavat sakramentin arvollisesti vastaan ja jotka nauttivat ulkonaisesti sakramentin näkyvät elementit, syövät tällöin ristiinnaulittua Kristusta ja ottavat vastaan hänen kuolemansa kaikki hyödyt. Tämä tapahtuu sisäisesti uskossa ja todellisesti, ei lihallisesti eikä ruumiillisesti eivätkä lihallisesti leivässä ja viinissä, niiden kanssa eivätkä niiden alla. Kristuksen ruumis ja veri ovat kuitenkin tässä toimituksesa uskoville uskovassa läsnä yhtä todellisesti vaikkakin hengellisesti kun heidän aistinsa havaitsevat sakramentin elementit.
8. Vaikka tietämättömät ja pahat ihmiset voivat otttaa vastaan tämän sakramentin ulkoiset elementit, he eivät ota vastaan merkkien tarkoittamaa asiaa. Se, että he vastaanottavat sakramentin arvottomalla tavalla, saattaa heidät syyllisiksi Herran ruumiseen ja vereen ja johtaa heidät omaan tuomioonsa. Tietämättömät ja jumalattomat ihmiset, jotka eivät ole kelvollisia nauttimaan yhteydestä Kristukseen, eivät ole arvollisia tulemaan ehtoollispöytään. Jos he tässä tilassa osallistuvat näihin pyhiin mysteereihin ja heidän annetaan osallisuta niihin, he tekevät suuren synnin Kristusta vastaan.

Luku 30: Kirkkokuri​

1. Herra Jeesus kirkkonsa kuninkaana ja päänä on nimittänyt kirkolle virkamiehiä, jotka eivät ole maallisen esivallan virkamiehiä.
2. Näille virkamiehille on annettu taivasten valtakunnan avaimet. Niiden myötä heillä on valta pidättää henkilö synnissä ja vapauttaa synneistä, sulkea tästä valtakunnasta katumattomat sekä sanalla että kirkkokuria käyttäen. Heillä on valta avata valtakunta katuvaisille syntisille evankeliumin viran nojalla ja vapauttaa heidät kurinpitotoimista sopivissa tilanteissa.
3. Kirkkokuri on välttämätön silloin, kun rikkomuksen tehneitä veljiä otetaan takaisin kirkon yhteyteen. Kurinpitoa tarvitaan ehkäisemään toisia tekemästä samankaltaisia rikkomuksia, etteivät kaikki saisi tartuntaa. Kristuksen kunnialle ja koko evankeliumin tunnustukselle tulee tehdä oikeutta kirkkokurin keinoin. Tarvitaan kurinpitoa, jotta vältettäisiin se Jumalan tuomio, joka voi langeta oikeudenmukaisesti kirkon päälle, jos pahamaineisten ja jääräpäisten rikoksentekijöiden teot loukkaavat Jumalan liitoa ja sen sinettejä.
4. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi kirkon viranhaltijoiden on käytettävä rikoksen luonteen ja henkilön vikojen mukaista nuhtelemista, sulkemista ehtoollisen sakramentista määrätyksi ajaksi sekä kirkosta erottamista.

Luku 31: Synodit ja kirkolliskokoukset

1. Jotta kirkkoa voidaan asianmukaisesti hallita ja valistaa, on oltava kokouksia, joita yleisesti kutsutaan synodeiksi tai kirkolliskokouksiksi.
2. Esivalta voi laillisesti kutsua koolle pappien ja muiden sopivien henkilöiden synodin neuvomaan ja opastamaan uskonnon asioissa. Jos esivalta suhtautuu avoimen vihamielisesti kirkkoon, niin Kristuksen papit voivat virkansa nojalla ja yhdessä toisten sopivien henkilöiden kanssa, kirkkojensa valtuuttamina kokoontua sellaisiin kokuksiin.
3. Synodien ja kirkkolliskokousten tehtävänä on papillisesti päättää uskoa koskevista kiistakysymyksistä ja omantunnon kysymyksistä. Niiden tulee laatia säännöt ja ohjeet julkisen jumalanpalveluksen ja kirkon hallinnon sopivaksi järjestykseksi. Niiden on vastaanotettava valitukset huonosta hallinnosta ja sekä tehtävä niitä koskevat päätökset. Tällaisen kokouksen säädöksiä ja päätöksiä tulee noudattaa, kunhan ne ovat sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa. Päätösten voima ei perustu vain niiden sopusointuun sanan kanssa, vaan myös kokouksen omaan päätösvaltaan. Jumala on sanassaan säätänyt synodit ja kirkolliskokoukset tällaisia tarkoituksia varten.
4. Apostolien ajoista lähtien synodit ja kirkolliskokoukset olivat ne yleisiä tai paikallisia, ovat olleet erehtyväisiä ja monet ovat erehtyneet. Siksi niiden päätöksistä ei tule tehdä uskon tai käytännön sääntöä, vaan niitä tulee käyttää apuna uskon ja käytännön asioissa.
5. Synodien ja kirkolliskokousten tulee käsitellä vain kirkollisia asioita ja tehdä niistä päätöksiä. Niiden ei tule sekaantua maallisen hallinnon asioihin, jotka koskevat kansaa. Poikkeustapauksissa niille voidaan esittää nöyrä vetoomus ryhtyä tällaiseen työhön; maallinen esivalta voi myös pyytää tätä koskevaa kannanottoa omantunnon kysymyksessä.

Luku 32: Ihmisen tila kuoleman jälkeen ja kuolleitten ylösnousemus​

1. Kuoleman jälkeen ihmisruumis palautuu tomuksi ja mätänee. Kuitenkin ihmissielut (jotka eivät kuole eivätkä nuku), joilla on kuolematon olemassaolo, palaavat välittömästi olemassaolon antaneen Jumalan luo. Vanhurskaitten sielut, jotka ovat tulleet täydellisiksi pyhyydessä, vastaanotetaan taivaassa, jossa he saavat katsella Jumalan kasvoja kirkkaudessa ja kunniassa, odottaen ruumiidensa täyttä lunastusta. Pahojen ihmisten sielut heitetään helvettiin, jossa he pysyvät piinassa ja täydellisessä pimeydessä odottamassa tuomiopäivää. Näiden kahden tilan, joihin ruumiista erillään olevat sielut sijoitetaan, lisäksi Raamattu ei tunne mitään muuta sijoitusapikkaa.
2. Viimeisenä päivänä ne, jotka ovat elossa, eivät kuole, vaan he muuttuvat. Kaikki kuolleet nousevat haudoistaan omassa ruumissaan, ei missään toisessa, joskin näillä ruumiilla on uudenlaisia ominaisuuksia. Tämä ruumiin ja sielun uusi yhteys kestää ikusiesti.
3. Kristuksen voimasta jumalattomien ruumiit herätetään häpeään, kun taas vanhurskaitten ruumiit hänen Henkensä kautta herätetään kunniaan. Nämä ruumiit saavat kirkastetun Kristuksen ruumiin kaltaisen olotilan.

Luku 33: Viimeinen tuomio

1. Jumala on nimennyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa. Isä on antanut kaiken voiman ja tuomiovallan Jeesukselle Kristukselle. Sinä päivänä ei tuomita vain luopioenkeleitä vaan samalla tavoin myös maan päällä eläneet ihmiset, jotka joutuvat Kristuksen tuomioistuimen eteen. He antavat todistuksensa ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan ja saavat tuomionsa sen mukaan, mitä he ovat ruumiillisen elämänsä aikana tehneet, hyvää tai pahaa.
2. Jumalan päättämän päivän tarkoitus on armon kunniassa tuoda julki valittujen ikuinen pelastus. Hän tuo myös julki oikeudenmukaisuutensa tuomitessaan kadotukseen pahat ja tottelemattomat ei-valitut. Vanhurskaat tulevat silloin siirtymään iankaikkiseen elämään ja saamaan sen ilon täyteyden ja virkistyksen, joka syntyy Herran läsnäolosta. Pahat, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä noudata Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, heitetään ikuiseen piinaan ja heitä rangaistaan iankaikkisella erolla Herran läsnäolosta ja hänen voimansa kunniasta.
3. Kristus on kehottanut meitä varmuudella ymmärtämään, että kerran tulee tuomion päivä, jolloin kaikki ihmiset erotetaan synnistä ja hurskaat pääsevät irti vastoinkäymisistä suureksi lohdutuksekseen. Hän ei paljasta tarkkaa päivää ihmisille, jotta he voisivat karistaa pois lihallisen huolettomuuden ja valvoisivat alati, koska he eivät tiedä, millä hetkellä Herra tulee. Kristus on kehottanut olemaan valmiina sanomaan, Tule Herra Jeesus, tule pian. aamen.

Kopioitu kirjasta ”Reformaation tunnustukset” (Helsinki: Suomen Teologinen Kirjallisuusseura, 2009). Suosittelemme kirjan hankkimista.